Oma Mini!

IMM 2015-reissun jälkeen puhuin isäni kanssa alustavasti siitä, että jos jostain löytyisi sopiva aihio, niin voisin harkita ostavani oman Minin. Jotenkin tuo viimeisin reissu jätti sellaisen jäljen minuun, että aloin kiinnostua vastaavan auton hankkimisesta. Mikä tahansa vanha englantilainen pikkuauto ei kuitenkaan kävisi, vaan tahdoin käyttää omia mieltymyksiäni vaihtoehtoja valikoidessa. Yksi kriteereistämme sopivan ehdokkaan osalta oli se, että peltitöitä ei tarvitsisi tehdä paljoa, ja toinen se, että suorituskyvystä ei olisi haittaa. Muutama kuukausi vierähti huomaamatta. Itse jo lähes unohdettuani asian, kuulin isän löytäneen, tyypilliseen tapaansa nopeasti lupaavan ja sopivan oloisen ehdokkaan.

Harkitsemisen arvoinen auto oli löytynyt Helsingin Merihaasta, eräältä lasiliike-yrittäjältä. Tämä ehdokas oli seissyt vuosikymmenia käyttämättömänä parkkihallissa ja samalla pois tieliikennekäytöstä. Tälläisten autojen vuosikymmenien mittainen paikallaan seisominen ei yleensä ole paras asia niiden kunnon kannalta, ja tieto arvelutti aavistuksen minua aluksi. Kaupat kuitenkin tehtiin lopulta käypään hintaan, ja hyvissä mielin tarkemman autoon tutustumisen jälkeen, 2015 lopulla.

Auton kunto hankittaessa

Aiempi omistaja kertoi, että oli saanut auton maalattua ja tämän moottorin asennettua, ja sen jälkeen mielenkiinto autoa kohtaan oli loppunut. Se oli rakennettu kaiketi jääradalle, eikä niinkään tieliikennekäyttöön.

Moottorin lohko oli toisesta Morriksen autosta peräisin, ja konetta oli viritetty Weberin 2-kurkkuisella kaasuttimella, kevennetyllä vauhtipyörällä ja kireällä nokka-akselilla. Alunperin autossa on ollut noin 45 hv tehoa ja nyt "jonkin verran enemmän", mutta ei varmuutta paljonko tarkalleen.

Kori itsessään oli hyvässä maalissa ja lähes ruostevapaa, ja moottorikin kävi nätisti. Auton ohjaamon puoli, eli sisätilat olivat jokseenkin huonossa kunnossa ja hyvin pelkistetyt, ehkäpä rattia lukuunottamatta. Ainoat auton ohjaamon verhoilut olivat katossa, muista ei ollut tietoakaan, ja autosta puuttui kokonaan takapenkki. Auton käynnistämistä varten sähköt piti kytkeä useasta eri kytkimestä ja sähköt olivat muutenkin todella erikoisesti kaapeloitu, eikä kytkennöistä pystynyt päättelemään kovinkaan paljoa. Kojelauta, sen ja tuulilasin välinen päällys, mittaristo ja ns. rallipaneeli lattialla (johon auton sähköt ja katkaisijat oli asennettu), olivat hätäisesti itse kyhätyn näköisiä ja kärsineet parkkihallissa paikoillaan makaamisesta kylmänä vuosien ajan.

Työvaiheita

Työvaiheet eivät välttämättä menneet aivan sivuilla esitetyssä järjestyksessä, mutta yritän kertoa vaiheet parhaani mukaan.
Aluksi vanhat penkit (joista muuten ei kerran istuttuaan meinannut millään päästä pois) irroitettiin ja jarrut tarkistettiin ja huollettiin. Vanhat etupenkit myytiin (ja yllättävän nopeasti, mielestäni ne olivat aika onnettomat) ja niiden tilalle asennettiin isän vanhasta käyttöautosta talteen otetut Recaron puolikuppipenkit. Minin ohjaamoon tulevan ilman lämpötilan ainoa säädin oli konehuoneessa, joten asensin lämmin-ilmapuhaltimen säätövaijerin ja säädinvivun auton sisälle sen omaan paikkaan kojelaudan alalaitaan.

Kojelaudalle ja sähköille oli tehtävä jotain, sillä ne olivat karussa kunnossa ja kytkennät sähköissä olivat mysteeri. Pohdinnan jälkeen auto päätyi Paradise Cars-nimiselle pajalle työn alle, sillä heiltä löytyi sopiva uusi puujäljitelmä-kojelauta, sekä tarvittavat uudet mittarit. Autoon oli pakko laittaa ns. uudemman (90-luvun) Minin kojelauta, jossa mittaristo on kojelaudan sivussa, ratin takana, ei keskellä autoa kuten normaalisti sen ikäisessä autossa. Paja teki myös autoon samalla uudet sähköt ja lasku olikin yllättävän suurehko, sekä ylitti reilusti alkuperäisen kustannusarvion. No, johonkin ne rahansa pitää käyttää...

Pohdin hetkisen verran yrittäisinkö laittaa Miniin jonkinlaisen radion/musiikkisoittimen, sillä radiolle oli oma fyysinen paikkansa uudessa kojelaudassa. Auton äänitasot olivat kuitenkin ajettaessa moottorin virityksestä, korin rakenteesta ja muokatusta pellistä johtuen johtuen niin merkittävät, että päädyin soittimen sijaan laittamaan sille tarkoitettuun koloon pelkän muovisen kotelon. Tummennetut takasivulasit ja kehykset vaihdettiin sivuille aukeaviin malleihin auton ilmanvaihdon parantamiseksi.

Uusi mittaristo ja kojelauta asennettuna

Työvaiheita part 2.

Miniin hankittiin takapenkki ja verhoilut ja ne asennettiin. Sisäilmapuhallin vaihdettiin uuteen, ja rakensin alkeellisen hansikaslokeron sisäkotelon. Autosta puuttui kokonaan useita oleellisia korin osia, kuten etumaski, sivupeilit, oikeat kromiset puskurit, ja valmistajan (Morris) sekä automallin (Cooper S) merkinnät. Puuttuvat osat hankittiin varaosakauppiailta ja asennettiin paikoilleen. Auto käytettiin moottorisäädössä Harisen pajalla, jossa auton moottoria säädeltiin ja auton tehot (noin 100hv vauhtipyörältä mitattuna) sekä vääntö mitattiin. Tehoja oli tuplasti siihen verrattuna mitä autossa oli tehtaalta ulos rullatessa, mutta polttoaineen kulutus oli kasvanut noin 12,5 L/100km tasolle.

Tässä autoon on jo asennettu yllä mainittuja ulkoisia korin osia, kun vedin sähköjä uusiksi rengaskoteloihin keväällä 2016 .

Auton pohjan massaaminen 25 C lämmössä, täysvartalo-kumipuvussa kesällä 2017. Työ tehtiin selällään maassa auton alla, käsissä paineilmalla toimiva maaliruisku. Hikeä riitti...